Siirry sisältöön

Konjunktiot

Ohje lyhyesti

Konjunktio, kuten ja tai että, on sana, joka joko liittää toisiinsa lauseita, sanoja tai sanan osia tai toimii lauseenrajan merkkinä, esimerkiksi:

Maija ja Matti ostivat arvan ja voittivat päävoiton. He kertoivat, että ovat voittaneet ennenkin.

Konjunktioina käytettävät sanat jaetaan yleensä kahteen pääryhmään: rinnastuskonjunktiot (ja, sekä, -, tai, vai, eli, mutta, vaan, sillä) ja alistuskonjunktiot (että, jotta, koska, jos, ellei, jollei, mikäli, kun, kunhan, kunnes, joskin, vaikka). Kuin on omanlaisensa vertailukonjunktio. Kukin konjunktio ilmaisee enemmän tai vähemmän selvästi jotain merkityssuhdetta, kuten lisäystä, vastakohtaa, vaihtoehtoa, ehtoa, perustelua tai aikasuhdetta.

Konjunktioina käytettävät sanat ovat lauserakenteessa irrallisia pikkusanoja, jotka sanaluokaltaan kuuluvat laajaan partikkeleiden ryhmään.

Näillä sanoilla on myös muuta kuin konjunktiokäyttöä: ne toimivat mm. puheenvuoroa ja keskustelun kulkua jäsentävissä tehtävissä. Osa tällaisista keskustelun käytänteistä heijastuu myös kirjoitettuun kieleen paitsi puhekielisessä kirjoittelussa myös rennommassa asiatyylissä.

Konjunktioiden käyttöä koskevia ohjeita:

Ks. myös seuraavia ohjepankin ohjeita:

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta