Nimien taivutus: vieraskieliset nimet

Ohje lyhyesti

Kun vieraskielinen nimi päättyy kirjoitettaessa vokaaliin, taivutuspääte lisätään sen perään suoraan:

Kun vieraskielinen nimi päättyy kirjoitettaessa ja äännettäessä konsonanttiin, taivutuspääte lisätään yleensä sen perään vokaalin i avulla:

Vokaalia i käytetään myös silloin, kun nimen kirjoitusasun lopussa on borough, burgh tai brugh:

Lisäksi taivutuspääte liitetään vokaalin i avulla, kun nimen kirjoitusasun loppukonsonantti ääntyy vain taivutusmuodoissa:

Kun nimi loppuu kirjoitettaessa konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin, taivutuspääte liitetään nimeen heittomerkillä:

Vieraskielisen nimen taivutuspäätteeseen valitaan yleensä nimen ääntöasun perusteella a tai ä sen mukaan, onko sanassa äännettynä takavokaaleja (a, o, u) vai etuvokaaleja (ä, ö, y, e, i):

Jos nimen kirjoitusasussa on takavokaaleja, mutta nimessä ääntyy etuvokaaleja, taivutuspääte merkitään kuitenkin yleensä kirjoitusasun perusteella. Vaihtoehtoisesti sen voi tällaisissa tapauksissa merkitä myös etuvokaalisena ääntöasun perusteella:

Tämän ohjeen osat ovat seuraavat:

• Päätteen vokaalin valinta: Caseylla vai Caseyllä?
• Pääte liitetään suoraan: Sydneyssä, Martiniqueen
• Pääte liitetään vokaalin i välityksellä: Bachia, Cannesiin
• Pääte liitetään heittomerkin välityksellä: Glasgow'ta
• Vieraskielisten nimien monikkomuodot

Omat erilliset ohjeensa on ruotsinkielisistä nimistä, äänteeseen s päättyvistä nimistä (esim. Memphis, Theodorakis) ja antiikin ajan nimistä (esim. Aristoteles ja Homeros):

• Nimien taivutus: ruotsinkieliset nimet
• Nimien taivutus: s-loppuiset vieraskieliset nimet
• Nimien taivutus: antiikin nimet

Koko ohje

Vieraskielisiä nimiä ei nykyisin yleensä mukauteta suomen kieleen, vaan ne kirjoitetaan samalla tavalla kuin lähtökielessä. Tällaiset nimet ovat suomen kielessä sitaattilainoja. Nimet, jotka ovat peräisin muita kirjoitusjärjestelmiä käyttävistä kielistä, muunnetaan suomen kielessä käytössä olevaan eli latinalaiseen järjestelmään siirtokirjoituksella.

Vieraskielisten nimien taivuttaminen perustuu ääntämykseen: nimet pyritään yleensä ääntämään suunnilleen samoin kuin lähtökielessä. Taivutusmuoto liitetään alkukielen ääntämyksen mukaiseen perusmuotoon. Nimiä taivutetaan suomen taivutusjärjestelmän mukaan, ja mallina käytetään suomen kielen samanhahmoisia sanoja. Taivutuspäätteen merkinnän periaatteet ovat pääosin samat kuin muitakin sitaattilainoja taivutettaessa.

Tässä ohjeessa esitetään pääperiaatteet, joiden mukaan yleisimpiä vieraskielisten nimien rakennetyyppejä taivutetaan. Kaikkiin tapauksiin ei kuitenkaan ole mahdollista antaa yksityiskohtaisia ohjeita, vaan periaatteita on tarvittaessa sovellettava myös tapauskohtaisesti.

Kun vieraskieliseen nimeen liitetään suomen kielen vaatima taivutuspääte, olennaista on, loppuuko nimi kirjoitettaessa ja äännettäessä vokaaliin vai konsonanttiin.

Hakasulkeisiin merkityt ääntämistavat ovat tässä ohjeessa hyvin karkeistettuja, sillä ne esitetään pitäen silmällä vain taivutuspäätteen merkintää. Pitkä vokaali on merkitty kahdella kirjaimella, ja foneettisten erikoismerkkien sijasta äänteet on pyritty merkitsemään suomen kielen aakkosilla. Sanapainoa ei ole merkitty.

Päätteen vokaalin valinta: Caseylla vai Caseyllä?

Taivutuspäätteeseen valitaan a tai ä sen mukaan, onko sanassa äännettäessä taka- vai etuvokaaleja. Takavokaaleja ovat a, o ja u, etuvokaaleja ä, ö, y, e ja i. Vieraskielisissä nimissä voi olla myös suomen aakkostoon kuulumattomia merkkejä, kuten kirjaimet ü [y], æ [ä] ja œ [ö]. Jos lähtökielen mukaisessa ääntöasussa on sellaisia vokaaleja, joita suomen kielessä ei ole ollenkaan, mukautetaan niiden ääntämystä usein vastaamaan suomen vokaaleja. Esimerkiksi pisteetön i (ı) ja viron õ voidaan rinnastaa suomenkielisessä kontekstissa etuvokaaleihin i ja ö. Joissakin tapauksissa myös nimen kirjoitusasu voi vaikuttaa päätteen vokaalin valintaan (ks. jäljempänä esimerkit Casey jne.).

Silloin kun nimessä on äännettäessä sekä taka- että etuvokaaleja, päätteen vokaalin valinnan ratkaisee perusmuodon viimeinen vokaali. Vokaalit e, i ja y eivät kuitenkaan vaikuta päätteen vokaaliin, vaan niitä edeltävä vokaali ratkaisee:

Poikkeus: Jos nimi on kirjoitettuna takavokaalinen (a, o, u) mutta äännettäessä etuvokaalinen (ä, ö, y, e, i), taivutuspäätteeseen merkitään tavallisesti kirjoitusasun mukaan takavokaali. Päätteen voi kuitenkin merkitä myös etuvokaalisena ääntöasun perusteella:

Kun nimessä ääntyy sekä taka- että etuvokaaleja ja viimeisenä ääntyy etuvokaali y, ä tai ö, voi pääte olla joko taka- tai etuvokaalinen:

Jos illatiivimuodon päätteenä on h + vokaali + n, valitaan päätteen vokaali kuitenkin aina ääntöasun perusteella:

Jos nimi hahmottuu yhdyssanaksi, taivutuspäätteen vokaali määräytyy jälkiosan mukaan:

Pääte liitetään suoraan: Sydneyssä, Martiniqueen

Kun nimen kirjoitusasu päättyy vokaaliin, taivutuspääte liitetään suoraan nimen perusmuotoon, olipa nimen lopussa ääntyvä vokaali sama tai jokin muu kuin kirjoitettu:

Taivutuspääte liitetään suoraan nimen perusmuotoon silloinkin, kun nimen kirjoitusasu päättyy vokaaliin mutta ääntöasu konsonanttiin:

Pääte liitetään vokaalin i välityksellä: Bachia, Cannesiin

Kun sekä kirjoitus- että ääntöasu päättyvät konsonanttiin, pääte liitetään yleensä vokaalin i välityksellä:

Nimen kirjoitus- ja ääntöasun lopussa voi olla eri konsonantit. Esimerkiksi nimen Cannes kirjoitusasussa loppukonsonantti on s, mutta äännettäessä n:

Monissa ranskankielisissä nimissä kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu niin sanottuun nasaalivokaaliin. Tällöin taivutuspääte liitetään nimeen vokaalin i avulla ja taivutusmuodoissa ääntyy n ennen päätettä. Nasaalivokaali toimii tässä siis kuin konsonantti:

Esimerkiksi englannin- tai saksankielisten nimien kirjoitusasun lopussa voi olla r tai h, jotka eivät nimen perusmuodossa välttämättä äänny. Siksi nimien perusmuodon r:stä ja h:sta onkin käytetty nimitystä mykkä konsonantti. Suomenkielisessä puheessa ne kuitenkin yleensä taivutusmuodoissa ääntyvät. Myös tällöin taivutuspäätteen edellä on vokaali i:

Varsinkin suomalaisittain r ja h voivat kyllä ääntyä myös tällaisten nimien perusmuodossa.

Mykkään h:hon päättyviä nimiä on mahdollista taivuttaa myös heittomerkin avulla, esimerkiksi Sarah : Sarah’n. Heittomerkillinen taivutustapa saattaa kuitenkin tuottaa hankalia ja vaikeasti hahmotettavia partitiivi- ja illatiivimuotoja, kuten Sarah’aa [särää ~ seraa]. Siksi on selvempää suosia taivuttamista sidevokaalin avulla.

Eräissä englanninkielisissä nimissä kirjoitusasun lopussa on borough, burgh tai brugh, jotka ääntyvät asussa ”börö”, ”bur” tai ”brö”. Taivutuspääte liitetään tällaisiin nimiin yleensä vokaalin i avulla:

Jos nimi äännetään vokaaliloppuisena, taivutuspäätteen voi liittää yleisperiaatteen mukaan myös heittomerkillä:

Myös arabiankielisiin mykkään h:hon päättyviin nimiin taivutuspäätteen voi lisätä joko vokaalin i tai heittomerkin avulla:

Jotkin englanninkieliset paikannimet ovat monikkomuodossa. Tällainen on esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa sijaitseva The Hamptons, jolla viitataan yhteisesti Southamptonin ja Easthamptonin kaupunkeihin. Tällaiseenkin nimeen taivutuspääte liitetään i-sidevokaalin avulla:

Pääte liitetään heittomerkin välityksellä: Glasgow’ta

Kun nimen kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu vokaaliin, nimen ja päätteen väliin tulee heittomerkki:

Myös silloin, kun nimi loppuu sekä kirjoitettuna että äännettynä j:hin, pääte liitetään nimeen heittomerkillä. Tämä johtuu siitä, että konsonantti j on niin sanottu puolivokaali ja rinnastuu sanan lopussa vokaaliin i. Monissa nimissä se saatetaan myös ääntää i:mäisenä:

Nimi Versailles äännetään ranskan mukaisesti asussa [versaj]. Koska j rinnastuu nimen lopussa vokaaliin i, voi nimeä taivuttaa kahdella tapaa:

Heittomerkkiä käytetään silloinkin, kun tällaisista nimistä muodostetaan esimerkiksi -lainen-loppuisia ilmauksia:

Lisäksi heittomerkkiä voi käyttää selventämään sitä, kuuluuko taivutusmuodossa näkyvä i nimen perusmuotoon vai onko se taivutuspäätteen liittämiseksi tarpeellinen sidevokaali:

Tällaiset selvennystä vaativat tapaukset ovat harvinaisia, eikä heittomerkkiä pidä käyttää, jos perusmuoto käy ilmi ympäröivästä tekstistä tai on muuten pääteltävissä. Nimen perusmuodon voi tarvittaessa esittää sulkeissa taivutusmuodon jäljessä.

Vieraskielisten nimien monikkomuodot

Etenkin vieraskielisiä sukunimiä on joskus taivutettava suomenkielisessä tekstissä myös monikossa. Jos mahdollista, mallina taivutuksessa käytetään sellaisia suomen kielen sanoja, jotka rakenteeltaan vastaavat taivutettavaa nimeä.

Kun sekä kirjoitus- että ääntöasu päättyvät lyhyeen painottomaan vokaaliin, nimi taipuu samoin kuin rakenteeltaan samantapainen suomenkielinen sana (seuraavassa esimerkiksi sana orava):

Vieraskieliset e-loppuiset nimet taipuvat yleensä sellaisten e-loppuisten suomen kielen sanojen kuin nalle ja jade mallin mukaan:

Muiden kirjoitettaessa vokaaliin päättyvien vieraskielisten nimien monikon taivutus näkyy seuraavassa taulukossa.

Taulukko: Esimerkkejä vieraskielisten nimien monikkotaivutuksesta

Jos vieraskielisen nimen kirjoitus- ja ääntöasu päättyvät konsonanttiin, nimi taipuu samoin kuin suomen i-vartaloiset sanat (kuten pappi, paperi). Monikon muodoissa on tällöin e (pappeja, papereissa).

Jos kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu vokaaliin, monikon tunnus ja taivutuspääte erotetaan nimestä heittomerkillä:

Ohjetta päivitetty 16.9.2026. Päivitetty tietoa j:hin loppuvien nimien taivutuksesta ja monikkomuotojen taivutuksesta. Lisätty tietoa päätteen vokaalinvalinnasta illatiivissa. Täsmennetty ja selkeytetty tekstiä monin paikoin ja päivitetty esimerkkejä.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

• erisnimet
• etunimet
• etuvokaalit
• heittomerkki
• henkilönnimet
• kirjoitus- ja ääntöasu
• monikko
• nimet
• nimien taivutus
• paikannimet
• sukunimet
• taivutus
• takavokaalit
• vieraskieliset nimet
• ääntäminen
• ääntö- ja kirjoitusasu

Anna palautetta tästä ohjeesta