Siirry sisältöön

Luvut ja numerot: roomalaiset numerot

Ohje lyhyesti

Roomalaisia numeroita käytetään järjestyslukuina mm. hallitsijoiden ja paavien nimissä sekä tapahtumien nimissä:

Pius XII [kahdestoista]

XXX [kolmannetkymmenennet] kesäolympialaiset järjestettiin Lontoossa.

Roomalaista numeroa taivutettaessa lisätään vain taivutuspääte, ei järjestysluvun tunnusta:

Olen lukenut paljon Henrik VIII:sta. [kahdeksannesta]

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Miten roomalaiset numerot muodostetaan?

Esimerkiksi vuosi 2015 on roomalaisin numeroin MMXV.

Roomalaisessa järjestelmässä on seuraavat merkit:

I = 1
V = 5
X = 10
L = 50

C = 100
D = 500
M = 1 000

Muut luvut saadaan näistä yhteen- tai vähennyslaskun avulla. Suurin osa luvuista muodostetaan yhteenlaskulla. Kutakin numeroa kirjoitetaan niin monta kuin luvussa on vastaavia yksiköitä (ei kuitenkaan kolmea enempää), ja pienempi numero sijoitetaan suuremman oikealle puolelle:

VII = 5 + 1 + 1 = 7

XIII = 10 + 1 + 1 +1 = 13

LXX = 50 + 10 + 10 = 70

MMVII = 1 000 + 1 000 + 5 + 1 + 1 = 2007

Muutamassa luvussa I, X tai C sijoitetaankin suuremman numeron vasemmalle puolelle, jolloin kyseessä on vähennyslasku:

IV = 5 – 1 = 4
IX = 10 – 1 = 9

XIV = 10 + (5 – 1) = 14
XL = 50 – 10 = 40

XC = 100 – 10 = 90
CM = 1 000 – 100 = 900

Missä roomalaisia numeroita käytetään?

Roomalaiset numerot merkitsevät yleensä järjestyslukuja (’ensimmäinen’, ’toinen’, ’kolmas’ jne.), ja niitä käytetään tyypillisesti hallitsijoiden ja paavien nimissä, kirjan lukujen ja erilaisten luokkien numeroinnissa sekä kongressien tai muiden tapahtumien nimissä. Ks. erillisiä ohjeita Numerot nimissä: Kolmostie, XXXI kesäolympialaiset, Koodit ja koodimaiset merkinnät: A4, K18, II-laatu, ykköstaso sekä Hallitsijoiden nimet kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa.

Roomalaisia numeroita käytetään joskus myös vuosilukujen merkinnöissä, jos halutaan luoda juhlava vaikutelma:

MMXV [2015]

Roomalaiset numerot ja taivutuspääte

Kun roomalaisella numerolla esitetyn luvun taivutusmuoto ei ilmene seuraavasta sanasta, pääte merkitään numeroon kaksoispisteen avulla. Roomalaisiin numeroihin lisätään vain taivutuspääte. Järjestysluvun tunnus (kolmas, kolmannesta, kolmantena jne.) ei ole tarpeen, koska roomalainen numero ilmaisee jo itsessään, että kyse on järjestysluvusta.

Puhutko taas Kustaa III:sta? [kolmannesta]

Teoksen on kirjoittanut Oskar II:n [toisen] serkku.

Tätini ihaili Elisabet II:ta. [toista]

Tapasin kerran Benedictus XVI:n. [kuudennentoista]

Huom. esimerkiksi seuraavassa tapauksessa ei tarvitse merkitä taivutuspäätettä, koska oikea lukutapa ilmenee seuraavasta sanasta:

Hän sai kolme mitalia XXIX olympialaisissa. [kahdensissakymmenensissäyhdeksänsissä]

Seuraavassa taulukossa on esimerkkejä taivutuspäätteen lisäämisestä roomalaiseen numeroon:

Taulukko: Roomalainen numero ja taivutuspääte

I:n (ensimmäisen)I:tä (ensimmäistä)I:een (ensimmäiseen)
II:n (toisen)II:ta (toista)II:een (toiseen)
III:n (kolmannen)III:ta (kolmatta)III:een (kolmanteen)
IV:n (neljännen)IV:tä (neljättä)IV:een (neljänteen)
V:n (viidennen)V:tä (viidettä)V:een (viidenteen)
X:n (kymmenennen)X:tä (kymmenettä)X:een (kymmenenteen)

Roomalaiset numerot substantiiveina (Kehä I, III-olut)

Roomalaisia numeroita käytetään eräissä yhteyksissä tarkoittamassa lukusanojen substantiivimuodosteita ykkönen, kakkonen, kolmonen jne. Merkintätapa on vakiintunut esimerkiksi joidenkin teiden nimiin sekä yksittäisiin laatuluokan ilmauksiin:

Kehä I, Kehä II, Kehä III [Kehä ykkönen, Kehä kakkonen, Kehä kolmonen]

En ole koskaan ajanut Kehä III:lla ~ Kehä III -tiellä.

III-olut [kolmosolut]

II-tyypin diabetes ~ tyypin 2 diabetes (asiatyylissä)

I-luokan ravintola [ykkösluokan]
I luokan ravintola [ensimmäisen luokan]

Roomalaisia numeroita voi käyttää myös koululuokkien merkinnöissä:

III B -luokka
IV-luokka

Muualla kuin vakiintuneissa ilmauksissa kannattaa selvyyden vuoksi kirjoittaa sanat ykkönen, ykkös-, kakkonen, kakkos- jne. tai ensimmäinen, toinen jne.

Tiesitkö?

Kirja kertoo Kustaa II Aadolfista

Nimityypissä Kustaa III järjestysluku ilmaisee, kuinka mones Kustaa on hallitsijana. Vain järjestysluku taipuu:

  • Kustaa III:n kohtalo [Kustaa kolmannen]
  • Olen lukenut paljon Henrik VIII:sta. [Henrik kahdeksannesta]
    (Ei: ”Henrik VIII:nnesta”)

Jos järjestysluvun perässä on vielä toinenkin nimi, kuten nimessä Kustaa II Aadolf, itse järjestysluku ei taivu:

  • Kirja kertoo Kustaa II Aadolfista. [Kustaa toinen Aadolfista]

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta