Tulevan ajan ilmauksissa käytetään suomessa tavallisesti preesensmuotoista verbiä, kuten on, teemme, tehnemme. Tulevan ajan merkitys on yleensä tulkittavissa lauseyhteydestä:
Lähden huomenna.
Sopimus solmittaneen.
Sävyltään vanhahtava tai ylätyylinen on ilmaustyyppi on oleva:
Hän on saava palkinnon.
Ohjeen osat ovat seuraavat:
Muita tulevaa aikaa koskevia ohjeita:
• Suomessa verbin preesensmuoto, kuten olen, menee, ajamme, on merkitykseltään epätarkka: se ilmaisee ns. menemätöntä aikaa eli sitä aikaa, joka ei ole vielä mennyt. Se on siis ilmauksen esittämishetkestä eli puhehetkestä käsin tarkasteltuna nykyistä tai tulevaa aikaa.
Yleensä tilanne paljastaa, mikä on tarkoitettu aika:
Onpa rauhallista. Lapset nukkuvat. (toteamus nykytilasta, tilanne jatkuu aikansa)
Saariselällekö! Menetkö junalla vai autolla? (kysymys tulevasta)
Erilaisilla aikaa tarkoittavilla ilmauksilla, kuten nyt, parhaillaan, pian, huomenna, ensi viikolla, tilanne voidaan rajata nykyisyyteen tai tulevaisuuteen:
Nykyisyys
Opettaja tulee juuri luokkaan.
Niskanen on maalissa NYT! (urheiluselostuksesta)
Tulevaisuus
Opettaja tulee luokkaan pian.
Hän matkustaa ensi elokuussa Italiaan.
Mikä sinusta tulee isona?
• Preesensmuotoisen verbin sisältävä lause voi tarkoittaa myös yleispätevää aikaa. Tällöin kyse on ajattomasta tosiasiasta tai esimerkiksi tottumukseen perustuvasta yleistyksestä:
Kaksi kertaa kaksi on neljä.
Käki munii toisten lintujen pesiin.
Vuosittain miinat surmaavat 10 000 ihmistä, miinat vaativat uuden uhrin joka 20.
minuutti.
Käyn kerran viikossa lenkillä ja syön terveellisesti. Nukun yöni hyvin.
Tekisi-, vastaisi-tyyppiseen konditionaalin preesensmuotoon sisältyy mahdollisuuden tai ehdon merkitys. Sitä käytetäänkin viittaamassa tulevaan erityisesti arveluissa tai referoinnissa:
Karjalan Matkailu Oy aikoo rakentaa tanssilavan Loma-Kolin ravintolansa viereen.
Tanssilava tukisi ravintolan toimintaa kesäisenä tanssipaikkana.
– Vrt. toteava preesens: tukee.
Työryhmä ehdottaa, että sairaanhoitopiirien perusterveydenhuollon yksiköiden yhteyteen perustettaisiin osaamiskeskuksia.
– Vrt. toteava preesens: perustetaan.
Joskus tekisi-tyyppinen muoto saattaa tällaisissa yhteyksissä viestiä myös epäilyä tai väitteen kiistämistä:
On vastuutonta väittää, että kompostista saisi muutamassa viikossa kukkamultaa.
Tehnee-, vastannee-tyyppinen potentiaalin preesensmuoto ilmaisee todennäköisyyttä. Sitä käytetään viittaamassa ennustavasti tulevaan:
Sinisalo joutuu olkapääleikkaukseen, ja siitä toipuminen vienee yli puoli vuotta.
– Vrt. toteava preesens: vie.
Johtajat saanevat pitää korotuksensa.
– Vrt. toteava preesens: saavat.
On oleva -rakenne korostaa tulevan merkitystä juhlavasti; sitä käytetään etenkin uskonnollisessa kielessä. Usein ilmaukseen sisältyy vivahde tilanteen vääjäämättömästä toteutumisesta:
Totuus on tekevä teidät vapaiksi. (Raamattu)
– Vrt. toteava: tekee.
Uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. (Koraani)
– Vrt. toteava: antaa.
Tyylikeinona rakennetta käytetään joskus muulloinkin tulevasta puhuttaessa. Sävy on juhlava tai vanhahtava:
Testaa: Millainen on oleva uusi vuotesi? – Vrt. toteava: Millainen on uusi vuotesi?
Mikä on oleva Venäjän asema muuttuvassa Euroopassa, jonka valtioista jo suurin osa kuuluu Euroopan unioniin?
Tähänkö siis on päättyvä puolivuosisatainen kehitys ihmisoikeuksien lippujen alla?