Siirtokirjoitus tarkoittaa sanan tai nimen muuntamista kirjoitusjärjestelmästä toiseen. Esimerkiksi venäjänkielinen nimi Че́хов voidaan muuntaa suomalaisella siirtokirjoituksella latinalaiseen kirjaimistoon muotoon Tšehov.
Siirtokirjoituksen lajeja ovat translitteraatio ja transkriptio. Translitterointi pyrkii ensisijaisesti noudattamaan lähtökielistä kirjoitusasua, transkribointi puolestaan seuraa äänneasua.
Kun nimiä muunnetaan lähtökielen mukaisesta kirjoitusjärjestelmästä latinalaiseen kirjaimistoon, puhutaan latinaistamisesta.
Eri kieliä kirjoitetaan erilaisilla kirjoitusjärjestelmillä, on esimerkiksi arabialainen, kreikkalainen ja kyrillinen kirjaimisto, kiinan kirjoitusjärjestelmä ja japanin kirjoitusjärjestelmä. Suomea ja valtaosaa Euroopassa puhuttuja kieliä kirjoitetaan latinalaisella kirjaimistolla.
Jos erisnimi on peräisin muulla kirjoitusjärjestelmällä kirjoitettavasta kielestä, se kirjoitetaan suomen kielellä käyttäen jotakin siirtokirjoitusta.
Kun lähtökielen kirjaimet siirretään kohdekieleen korvaamalla kirjaimet tietyn säännöstön mukaan, puhutaan translitteroinnista. Translitterointiin perustuu esimerkiksi kreikan kansainvälinen latinaistus (ELOT 743). Transkriboinnissa lähtökohtana on sen sijaan lähtökielen mukainen ääntäminen. Esimerkiksi kiinan latinaistusjärjestelmässä pinyinissä merkitään latinalaisin kirjaimin mandariinikiinan ääntämystä.
Kun nimiä muunnetaan lähtökielen mukaisesta kirjoitusjärjestelmästä latinalaiseen kirjaimistoon, puhutaan latinaistamisesta. Suomen kielessä on joistakin kielistä (esim. venäjästä) olemassa oma kansallinen latinaistus (SFS), joka poikkeaa esimerkiksi ruotsin tai englannin kielissä käytetyistä latinaistuksista. Toisista kielistä (esim. kiinasta ja kreikasta) taas käytetään suomen kielessä YK:n suosittamia kansainvälisiä latinaistuksia.