Pinyin on kansainvälinen järjestelmä, jolla kiinalainen kirjoitus latinaistetaan eli muutetaan länsimaiseksi. Kiinalaisista nimistä käytetään suomenkielisissä teksteissä pinyinin mukaisia kirjoitusasuja.
Poikkeuksena ovat eksonyymit eli suomen kieleen mukautetut nimet kuten Kiina (pinyinillä Zhongguo). Kiinan kielen tooneja eli sävelkorkoja ei yleensä merkitä pinyin-järjestelmässä.
Kiinassa puhutaan useita eri kiinan kielen variantteja, joista mandariinikiina on puhutuin. Virallinen yleiskieli pohjautuu Pekingin seudulla puhuttuun mandariinikiinan muotoon.
Pinyin on kiinalaisten nimien kansainvälinen latinaistamisjärjestelmä. Sen käyttö hyväksyttiin YK:n paikannimien asiantuntijaryhmän konferenssissa vuonna 1977. Kiinassa järjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 1958. Myös Suomen kielen lautakunta suositti vuonna 1979 pinyin-järjestelmän käyttämistä suomenkielisissä teksteissä.
Joistakin Kiinan nimistä on käytössä pinyinin mukaan latinaistettujen nimien ohella myös suomen kieleen mukautettuja vanhoja sovinnaisnimiä eli eksonyymejä, kuten
Peking.
Kiinalainen kirjoitus on tavukirjoitusta, jossa on kymmeniätuhansia merkkejä. Hyvä yleiskielen lukutaito edellyttää noin 3 000 merkin hallintaa.
Mandariinikiinassa tavun voi ääntää neljällä, jopa viidellä eri
toonilla eli sävelkorolla. Kaikista tavuista ei ole kuitenkaan olemassa kaikkia sävelkorkomuotoja. Tavun
sävelkorko vaikuttaa tavun merkitykseen, mutta kieltä voi ymmärtää ilman toonejakin. Kansainvälisissä yhteyksissä ei kiinalaisissa nimissä tavallisesti ole käytetty sävelkoron merkkejä osoittamassa oikeaa toonia. Jos sävelkorko on merkitty, aksenttimerkki sijaitsee tavun päävokaalin päällä. Suomenkielisessä tekstissä sävelkorkoa ei yleensä merkitä.