Yksikkö vai monikko rinnasteisissa yhdyssanoissa: 1960- ja 1970-luvulla vai -luvuilla?
Ohje lyhyesti
Kun rinnastetaan kaksi yhdyssanaa (esim. Kirkkokatu ja Kauppakatu) niin, että yhteinen jälkiosa (katu) esitetään vain kertaalleen, voi tämä ilmipantu osa olla joko yksikössä tai monikossa:
Kirkko- ja Kauppakadun kulmassa ~ Kirkko- ja Kauppakatujen kulmassa
Koko ohje
• Kun rinnastetaan kaksi saman jälkiosan sisältävää yhdyssanaa, kuten Polttimokatu ja Vuorikatu, voidaan jälkiosa jättää ensimmäisestä mainitsematta. Tällöin yhteinen ilmipantu osa on joko yksikössä tai monikossa. Monikko on yleisempi.
Monikossa korostuu rinnastettujen erillisyys, ja yksikössä tarkastellaan enemmänkin niiden muodostamaa kokonaisuutta:
Ekberg perusti ensimmäisen leipomonsa Helsingin Kruununhakaan Marian- ja Rauhankatujen kulmaan.
Konttori sijaitsee Kirkko- ja Kauppakadun kulmassa.
Kitee oli 1950- ja 60-luvuilla vireä maatalouspitäjä.
1960- ja 70-luvulla rakennettujen kiinteistöjen peruskorjaustarpeet lisääntyvät.
Varsinkin paikannimissä on tavallista toistaa yhdyssanan jälkiosa. Näin nimet säilyttävät oman hahmonsa, mikä helpottaa tulkintaa:
Seuraa verkkosivuilla, miten lohi nousee Tornionjokeen ja Simojokeen.
Selvyyssyistä yhdyssanan jälkiosa kannattaa tarvittaessa toistaa muunkinlaisissa rakenteissa:
Yhtiöjärjestyksen lisäksi asunto-osakeyhtiölaissa ja tilintarkastuslaissa on määräyksiä, jotka olennaisesti vaikuttavat tilintarkastajan valintaan.
Tässä esimerkissä tarkoitetaan kahta eri lakia, ja sanan laki toistaminen tekee ilmauksesta yksiselitteisen (vrt. kahtalaisen tulkinnan mahdollistava asunto-osakeyhtiö- ja tilintarkastuslaki).
• Kun rinnasteinen yhdyssanailmaus on lauseessa tekijää tms. tarkoittavana subjektina, on verbi rinnastuksen jälkiosan yksikkömuodosta huolimatta monikossa:
S- ja K-ryhmä kasvattivat markkinaosuuttaan. (kyseessä kaksi eri ryhmää)
Tarkista, että antenni- ja virtajohto ovat ehjät. (kyseessä kaksi eri johtoa)
Lisätietoa toisessa ohjeessa
Asiasanat
- attribuutti
- ellipsi
- kongruenssi
- luku
- monikko
- määrite
- predikaatti
- rinnastus
- rinnastuskonjunktiot
- subjekti
- substantiivit
- taivutus
- toisto
- yhdysmerkki
- yhdyssanat
- yhdysviiva
- yksikkö
Anna palautetta tästä ohjeesta
Jaa sivu