Paikallinen murre tiennimissä ja kaavanimissä

Yhteisön kielenkäytössä syntyneisiin luonnonpaikkojen nimiin on vaikuttanut kullakin alueella puhuttu kieli. Perinnäiset paikannimet kantavat mukanaan tarinaa menneestä ajasta. Esimerkiksi nimien sisältämät murresanat ja -piirteet kertovat paikallisesta kielestä ja niiden levikit maamme asutushistoriasta. Myös uusia kaavanimiä annettaessa on hyvä ottaa huomioon paikalliset nimenantotavat.

Valtakunnallisten karttojen tavoitteena on yleiskielinen selkeys ja ymmärrettävyys ja siksi paikannimien murteelliset muodot on tietyiltä osin muutettu kartoissa yleiskielisiksi. Joitakin paikallisia murrepiirteitä on kuitenkin voitu säilyttää, jotta kunkin alueen asukkaat tuntisivat kartan nimistön omakseen. Jos murrepiirre on säilytetty Maanmittauslaitoksen peruskartan perinnäisessä paikannimessä, se on syytä säilyttää myös perinnäisestä nimestä muodostetussa kaavanimessä. Esimerkiksi Koivulaksontie sisältää maastonimen Koivulakso, jonka loppuosana on laaksoa merkitsevä murresana lakso. Vastaavasti Korkianvuorentie perustuu paikannimeen Korkiavuori, joka sisältää korkea-adjektiivin murteellisen muodon korkia.

Joissakin tapauksissa yleiskielestä poikkeava murrepiirre ilmenee vain taivutuksessa. Esimerkiksi jos lampi-loppuinen nimi taipuu paikkakunnalla i-vartaloisena (-lammin), myös tiennimi muodostetaan sen mukaan (Ukonlamminkuja). Nimeä muodostettaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihenkin, taipuuko perinnäisen paikannimen alussa oleva adjektiivi paikallisten asukkaiden kielenkäytössä vai ei. Esimerkiksi paikannimen Isoniemi pohjalta muodostettu osoitenimi voi olla paikallisen käytön mukaan joko Isonniementie tai Isoniementie.

Murteenmukaisia sanoja tai piirteitä voi sisällyttää harkiten myös sellaisiin kaavanimiin, jotka on muodostettu ympäristöstä saadun nimenaiheen mukaan. Esimerkiksi nimessä Kennääntie on käytetty kumpua tarkoittavaa paikallista murresanaa kennäs ja nimessä Larvakuja latva-sanan murteenmukaista muotoa larva.

Kun uusia kaavanimiä annetaan jonkin aihepiirin mukaan, nimet on yleensä paras muodostaa yleiskielisinä. Kaksikielisissä kunnissa kannattaa myös pitää mielessä, että murteelliselle sanalle ei välttämättä löydy luontevaa vastinetta toisesta kielestä. Aihepiirinimissäkin voi kuitenkin tapauskohtaisesti harkita murresanoja. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa on mahdollista lisätä tiennimistöön paikallisväriä käyttämällä sanaa vaapukka yleiskielisen vadelman sijaan.

Jotta nimet sopisivat ympäristöönsä, on nimissä käytettävien murresanojen ja -piirteiden kuuluttava kyseisen alueen murteeseen. Nimenantajan on siis tunnettava paikallinen murre. Murteellisten sanojen levikkejä voi tarkistaa Suomen murteiden sanakirjasta. Apua murrepiirteisiin liittyvissä kysymyksissä saa myös Kotimaisten kielten keskuksesta.