Siirry sisältöön

Televisio-ohjelmien ja elokuvien nimet

Ohje lyhyesti

Suomenkieliset televisio-ohjelmien ja elokuvien nimet kannattaa julkisessa viestinnässä kirjoittaa yleiskielen suositusten mukaisesti, vaikka tekijöiden oma kirjoitustapa niistä poikkeaisikin. Esimerkiksi isoa alkukirjainta käytetään vain nimen alussa, jos nimen muut osat eivät ole erisnimiä:

KulttuuriCocktail → Kulttuuricocktail

Koko ohje

Suomen kielen lautakunta on antanut suosituksen yritysnimien oikeinkirjoituksesta vuonna 2000. Suosituksen mukaan kieliyhteisö voi julkisessa viestinnässä kirjoittaa yritysten nimet yleisten oikeinkirjoitusperiaatteiden mukaisesti, vaikka yrityksen oma kirjoitustapa niistä poikkeaisikin. Samaa suositusta voi soveltaa myös elokuvien, televisio-ohjelmien yms. nimiin:

Soppa365 → Soppa 365
Vino Show → Vinoshow
Tuttu Juttu Show → Tuttu juttu -show

Jos käytetään kokonaan muunkielistä, esimerkiksi englanninkielistä nimeä, noudatetaan kyseisen kielen oikeinkirjoitussääntöjä:

Toy Story 3
Pirates of the Caribbean

On ymmärrettävää, että tv-ohjelmien nimillä halutaan herättää huomiota ja houkutella katsojia. Koska yleiskielen sääntöjä rikkovat nimet kuitenkin tarjoavat kielenkäyttäjille virheellisiä malleja ja niiden kirjoittaminenkin on hankalaa, kannattaa uusia nimiä annettaessa noudattaa oikeinkirjoitussuosituksia.

Jo nimeä suunnitellessa kannattaa myös miettiä, kertooko nimi tarpeeksi ja olennaista tietoa ohjelman sisällöstä, onko se helppo ääntää ja onko sitä ongelmatonta taivuttaa puheessa ja tekstissä. Jos nimelle tarvitaan ruotsinkielinen vastine, sopiva vastine kannattaa suunnitella ennen kuin suomenkielisestä nimestä päätetään.

Huom. Ei ole suositeltavaa yhdistellä nimessä kahta eri kieltä (Haapasalo goes lomalle) tai käyttää suomenkielisessä nimessä muiden kielten rakenteita (Leijonan luola Kanada). Erityisesti silloin, kun ohjelman kohderyhmänä ovat suomenkieliset lapset tai vanhukset, kannattaa suosia helposti ymmärrettäviä suomenkielisiä nimiä.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta