Siirry sisältöön

Sivunumerointi

Koko ohje

Sivunumeroilla osoitetaan kirjan tai muun tekstin sivujen järjestys. Tekstinkäsittelyohjelmat luovat numerot automaattisesti, kun sivunumerointitoiminto on valittuna.

Sivunumero merkitään tavallisesti sivun ylä- tai alareunaan keskelle tai oikeaan kulmaan (kirjoissa, lehdissä tms. kuitenkin aukeamalle symmetrisesti). Sivunumeroina käytetään arabialaisia numeroita 1, 2, 3 jne., eikä niiden perään tule pistettä. Pistettä ei käytetä myöskään silloin, kun sivunumero esitetään sisällysluettelossa tai lähdeviittauksessa.

Sivunumeroita ei ryhmitellä, toisin sanoen myös neli- ja useampinumeroinen sivunumero esitetään ryhmittelemättömänä:

ks. s. 1125

Huom. Monisivuisen asiakirjan kokonaissivumäärä voidaan esittää kaarisulkeissa kulloisenkin sivunumeron jäljessä, jotta lukija tietää, montako sivua tekstissä kaikkiaan on. Esimerkiksi 7-sivuisen asiakirjan sivulla 4 on seuraava merkintä (huom. välilyönti sivunumeron perässä ennen sulkumerkkiä):

4 (7)

Tällainen merkintä on standardin SFS 2487 (Asiakirjan tekstin asettelu ja tunnistetiedot) mukainen.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Lisätietoa muualla

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta