Siirry sisältöön

Paikannimet: alkuosassa nominatiivi vai genetiivi? (Kivipoukama, Kivenpoukama)

Ohje lyhyesti

Moniosaisen paikannimen alkuosa voi olla perusmuodossa eli nominatiivissa (Kivipoukama, Pihlajatie) tai -n-loppuisessa muodossa eli genetiivissä (Kivenpoukama, Pihlajantie). Alkuosan nominatiivilla ja genetiivillä on paikannimissä usein merkitysero.

Nominatiivi on tavallinen silloin, kun alkuosa kuvailee paikkaa jonkin sille ominaisen piirteen perusteella. Esimerkiksi Pihlajatie voi viitata paikalle tyypilliseen yleispiirteeseen (paikalla kasvaa pihlajia) tai nimi on saatettu antaa kyseisen alueen puuaihepiirin mukaan.

Genetiivimuotoa nimen alussa käytetään usein silloin, kun paikka nimetään tietyn asian, paikan tai henkilön mukaan. Esimerkiksi Pihlajantie on voinut saada nimensä tien varrella sijaitsevan pihlajan mukaan.

Koko ohje

Suomenkielisissä moniosaisissa paikannimissä on tavallisesti paikan lajia ilmaiseva jälkiosa (kuten mäki, saari) ja erityispiirrettä ilmaiseva yksilöivä alkuosa, joka voi olla joko perusmuodossa eli nominatiivissa (karhu) tai -n-loppuisessa muodossa eli genetiivissä (karhun).  

Alkuosan genetiivillä ja nominatiivilla on paikannimissä usein merkitysero. Tämä koskee myös ulkomaisten paikkojen suomenkielisiä sovinnaisnimiä eli eksonyymejä (kuten Pääsiäissaari, Arabianmeri).

Nominatiivi on tavallinen silloin, kun alkuosa kuvailee paikkaa jonkin sille yleisen ominaisuuden, kuten muodon, koon, värin tai paikalla olevan kasvillisuuden, eläimistön tai maaperän perusteella:

Korkeasaari
Pihlajamäki
Ahvenlampi

Satakielilaakso
Kookossaari
Norsunluurannikko

Alkuosan genetiivillä on paikannimissä useita eri tehtäviä. Sillä ilmaistaan:

1. omistajaa, tekijää, jonkin tai jonkun hallintaan tai käyttöön kuuluvaa

Antintalo (omistaja)
Matinpelto (omistaja tai tekijä)

Kirjurinluoto (kirjurin käyttöön kuulunut saari)
Britteinsaaret (asukkaat)

2. tietyn henkilön tai asian muistoksi annettua nimeä

Aleksis Kiven tie
Kustaanpuisto
Itsenäisyydenkatu

Albertinjärvi
Cookinsaaret
Katariinanvuori

3.  paikan sijaintia

Kivimäensuo (suo Kivimäen vieressä)
Mattilanoja (oja Mattilan talon kohdalla)
Kuusiaidanpolku (polku, joka kulkee kuusiaidan viertä)

Genevenjärvi
Tallinnanlahti

4. kulkuväylien nimissä suuntaa, määränpäätä tai matkan varrella olevaa

Porintie (vie Poriin)
Saimaan kanava (laskee Saimaasta)
Tarpianjoki (joki Tarpia-nimisen kylän kohdalla)

5. tiettyä yksilöllistä tapahtumaa tai piirrettä

Karhunahdas (kalliorotko, johon on kertoman mukaan surmattu karhu)
Pihlajankari (kari, jossa kasvaa yksi pihlaja)

Esimerkiksi nominatiivialkuinen Kivipoukama ilmaisee, että poukama on yleisesti kivistä maastoa. Sen sijaan genetiivialkuinen Kivenpoukama kertoo todennäköisesti, että poukamassa sijaitsee yksi merkittävä kivi.

Nominatiivialkuinen Karhukatu voi viitata karhuihin yleensä ja voisi olla esimerkiksi alueen eläinaihepiirin mukaan annettu ryhmänimi. Genetiivialkuinen Karhunkatu voi kertoa siitä, että alueella on joskus havaittu karhu, tai viitata henkilöön, jonka sukunimi on Karhu. Nimi Yliopistokatu taas viittaa yliopistoon miljöönä ja yleisenä instituutiona ja Yliopistonkatu puolestaan siihen, että katu sijaitsee yliopiston tuntumassa.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Lisätietoa muualla

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta