Siirry sisältöön

Aikamuotoja: dramaattinen preesens (mennyt aika)

Ohje lyhyesti

Preesensmuotoinen verbi, kuten on, lähtee, toivomme, viittaa yleensä nykyiseen tai tulevaan aikaan, mutta sitä voi eräänlaisena dramatisoivana tyylikeinona käyttää myös puhuttaessa menneestä tapahtumasta.

Koko ohje

Preesensmuodolla voi tyylikeinona viitata myös menneisyyteen, kun mennyttä tilannetta tarkastellaan ikään kuin dramatisoiden nykyhetken silminnäkijän näkökulmasta. Katsoja siis tavallaan viedään menneen tilanteen äärelle. Tällaista preesensiä kutsutaan dramaattiseksi tai historialliseksi preesensiksi:

[Katkelma Helsingin historian aikajanasta:]

1710 Rutto surmaa 2/3 Helsingin asukkaista

1713–21 Pietari Suuri hyökkää Helsinkiin: kaupunki poltetaan, venäläismiehitys

1742 Venäläiset miehittävät jälleen Helsingin

Uutiskertaus: Näin Nokian vesikatastrofi kehkeytyi

Keskiviikko 28.11. Jätevettä pääsee juomaveden joukkoon kahden erillisen verkon välistä yhdysputkea pitkin. – – Nokialaiset haistavat oudon hajun hanavedessä.
Torstai 29.11. Ensimmäiset sairastumiset tulevat tietoon: oksentelua, ripulointia. – – Nokian vesilaitokselta ilmoitetaan, ettei ole mitään syytä olla juomatta vettä.

Preesensmuoto voi viitata menneeseen siksi, että tällaisissa tapauksissa ”puhujan aika” ja tapahtuman tarkasteluaika ikään kuin siirretään samanaikaisiksi menneen tapahtuman kanssa. Menneistä tapahtumista siis raportoidaan kuin suorana selostuksena.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta