Siirry sisältöön

Rektioita: ehtiä, ennättää, keretä

Koko ohje

Ehtimistä tarkoittavat verbit, kuten ehtiä, ennättää ja keretä ~ keritä, esiintyvät paitsi paikkaa (’johonkin’) tarkoittavien substantiivi-ilmausten kanssa (ehti junaan, kerkesi paikalle) myös tehdä- ja tekemään-tyyppisten verbi-ilmausten kanssa (ehti syödä, ehti syömään). Eri muotovaihtoehdot ovat yleiskielen mukaisia ja tyylillisesti neutraaleja:

Ambulanssi ehti paikalle ajoissa.

Tällä kertaa hän ehti koneeseen.

Valmentaja ehti poistua harjoituksista.

Tekijä, jonka henkilöllisyys on poliisin tiedossa, ehti poistumaan paikalta.

Palokunta ennätti paikalle ennen suurempia vahinkoja.

Ennen vaaleja hän ennättää vielä Lontooseen.

Päähallituspuolueistakin moni on jo ennättänyt ilmaista kielteisen kantansa.

Puolue on jo ennättänyt ilmaisemaan valmiutensa osallistua myös uuteen hallitukseen.

Varsinkin ehtiä tehdä- ja ehtiä tekemään -rakenteisilla ilmauksilla voi joskus olla hieman eri merkitykset. Ehtiä tekemään voi viitata tiettyyn tapahtumaan, korostaa toiminnan alkamista ja sisältää myös toimijan siirtymisen merkityksen, ehtiä tehdä taas voi viitata puheena olevaan toimintaan sinänsä. Usein verbejä käytetään kuitenkin aivan samassa merkityksessä.

ehtiä tekemään

Ehditkö illalla pelaamaan? (’onko aikaa tulla ja pelata’, sisältää siirtymisen merkityksen, tekeminen mahdollisesti kestää)

Ehdinköhän ajoissa katsomaan kisoja? (’onko aikaa siirtyä katsomaan kisoja’)

Nykyinen puheenjohtajakin ehti pistäytymään paikalla.

ehtiä tehdä

Ehditkö harrastaa mitään muuta kuin tänne kirjoittelua? (’ennättää’, ei siirtymän merkitystä)

Ehditkö katsoa kisoja? (’oliko aikaa seurata kisoja?’)

Hän ehti pistäytyä suomalaismedian juttusilla.

Keritä ja keretä ovat ehtiä-verbin merkitysvastineita:

keritä jouluksi, keritä tehdä, keritä tekemään

Vielä huomisen aikana tehdyt tilaukset kerkiävät jouluksi!

Vedet eivät kerinneet nousta ennen vesistöjen jäätymistä.

Oppilaat eivät kerinneet syömään kunnolla ruokatunnin aikana.

keretä jouluksi, keretä tehdä, keretä tekemään

Netistä tilatut lahjakortit kerkeävät jouluksi! 

Nopeimmat joukkueet kerkeävät ilmoittautua vielä mukaan.

Vielä kerkeää ilmoittautumaan perinteiselle palkanlaskennan vuodenvaihdekurssille.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta