Virastojen ja muiden hallinnon toimielinten nimet

Julkishallinnon tehtäväkokonaisuudet on tavallisesti järjestetty virastojen ja laitosten vastuulle. Virastot ja laitokset hoitavat monenlaisia hallinto-, valvonta- ja lupatehtäviä. Lisäksi niiden tehtäviin voi kuulua esimerkiksi toiminnan kehittämistä, tutkimusta ja tietohallintotehtäviä. Valtionhallinnon virastot ovat keskusvirastoja, joiden toiminta-alueena on koko valtio. Keskusvirastojen lisäksi hallintoon kuuluu paikallisvirastoja, joiden toiminta-alueena on jokin suppeampi hallinnollinen alue, kuten maakunta, hyvinvointialue tai kunta.

Virastojen ja laitosten lisäksi julkishallintoon kuuluu myös monenlaisia muita toimielimiä. Tällaisia ovat esimerkiksi komiteat, neuvostot, lautakunnat, neuvottelukunnat, toimikunnat, valiokunnat ja yksittäisen viranhaltijan ympärille perustetut toimistot.

Tiivistä nimeen ydintehtävät

Virastojen ja muiden toimielinten nimien suunnitteluun pätee yksinkertainen perussääntö: nimen alkuosan tulisi kertoa ymmärrettävästi, mitkä ovat organisaation ydintehtävät tai -toiminnot. On hyvä pohtia, mikä viraston tai toimielimen työssä on olennaista asiakkaan näkökulmasta. Jälkiosan tulisi puolestaan kertoa, millaisesta toimijasta on kyse. Valtionhallinnossa, kaksikielisissä kunnissa ja kaksikielisillä hyvinvointialueilla virastojen ja muiden toimielinten nimet muodostetaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Suomenkielisissä nimissä noudatetaan suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä ja ruotsinkielisissä nimissä ruotsin kielen oikeinkirjoitussääntöjä.

Toimivia nimiä ovat esimerkiksi:

• Energiavirasto ‒ Energimyndigheten
• Helsingin hallinto-oikeus ‒ Helsingfors förvaltningsdomstol
• Museovirasto ‒ Museiverket
• Tilastokeskus ‒ Statistikcentralen
• opiskelijoiden oikeusturvalautakunta ‒ Rättsskyddsnämnden för studerande
• työneuvosto ‒ Arbetsrådet

Nimeä suunniteltaessa on kiinnitettävä huomiota myös nimen käytettävyyteen. Nimen tulisi olla helppo muistaa, kirjoittaa ja ääntää. Lisäksi suomenkielistä nimeä pitää pystyä taivuttamaan lauseyhteydessä. On tarkoituksenmukaista pyrkiä niin helppokäyttöiseen nimeen, ettei siitä tarvitse muodostaa lyhennettä. Vaikka nimi kuvaisi hyvin kohdettaan, se voi olla moniosainen tai muuten pitkä ja siksi hankala käytössä. Hankalakäyttöinen nimi korvautuu helposti lyhenteellä. Lyhenne taas ei välitä hallinnon asiakkaalle olennaista tietoa kohteestaan, ennen kuin lyhenteen merkityksen erikseen opettelee.

Esimerkiksi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden osaamiskeskus sekä Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen palvelukeskus ovat organisaatioiden niminä liian pitkiä. Siksi niistä on välttämätöntä käyttää lyhenteitä Jotpa ja Keino. Suomenkieliseen nimeen perustuva lyhenne Keino on lisäksi otettu käyttöön ruotsin kieleen, vaikka se ei yhdisty ruotsinkieliseen nimeen Kompetenscentrum för hållbar och innovativ offentlig upphandling. Suomenkieliseen nimeen perustuvan lyhenteen käyttö ruotsin kielessä tai päinvastoin ei täytä kielilain vaatimuksia suomen- ja ruotsinkielisen väestönosan yhdenvertaisuudesta, hyvästä kielenkäytöstä eikä suomen ja ruotsin kielen tasavertaisesta kohtelusta.

Nimenosia rinnastava ja-sana voi hankaloittaa nimen käyttöä erityisesti silloin, jos rinnasteiset osat eivät ole rakenteeltaan samanlaiset. Esimerkiksi nimessä Digi- ja väestötietovirasto on rinnakkain adjektiivista digitaalinen lyhentynyt, yhdyssanoissa käytettävä muoto digi ja yhdyssana väestötieto. Nimi voi olla vaikea hahmottaa ja muistaa oikein, ja siitä näkeekin julkisuudessa monenlaisia väärinkirjoitettuja muotoja.

Jos riskinä on, että ja-sanalla rinnastettujen osien käyttö johtaa virallisen nimen korvaamiseen lyhenteellä, kannattaa nimeä harkita vielä uudestaan. Esimerkiksi nimitys työ- ja elinkeinotoimisto on kohtuullisen toimiva sellaisenaan, mutta siitä on alettu käyttää asiakkaillekin lyhennettä TE-toimisto (vertaa aiempi työvoimatoimisto). Lyhenteen merkitystä ei avata esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimistojen verkkosivuilla tarpeeksi selvästi.

Älä välttele turhaan sanaa virasto

Jälkiosaksi virastojen nimiin sopii parhaiten helppokäyttöinen ja yksiselitteinen sana virasto. Ruotsiksi virastoa vastaa sana verk, mutta myös myndighet on sopiva ja nykyään yhä yleisempi. Virasto kertoo ongelmitta, että kyseessä on julkishallinnon viranomainen. Tästä huolimatta virastot ovat viime vuosina käyneet yhä harvinaisemmiksi etenkin kunnissa.

Aiemmin oli tavallista, että esimerkiksi kunnan sivistyslautakunta vastasi sivistystoimialan tehtävistä, joihin kuuluivat kunnan opetus- ja kulttuuripalvelut. Sivistystoimialalla toimi opetusvirastoja, joissa kuntalaiset voivat asioida. Nykyään kunnan organisaatio voi koostua virastojen sijaan esimerkiksi palveluryhmistä, palvelualueista tai palvelukokonaisuuksista. Tampereella kaupungin palvelut ”sijoittuvat hallinnollisesti kolmelle palvelualueelle” ja Helsingissä on virastojen sijaan pelkästään toimialoja, joilla on palvelukokonaisuuksia. Esimerkiksi opetusviraston varhaiskasvatuksen osasto on kuitenkin konkreettisempi asiointikumppani kuin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelualue.

Sanan keskus olisi hyvä viitata virastoon, ei yksikköön tai osastoon

Virasto-sanan lisäksi muita viraston nimeen sopivia jälkiosia ovat keskus, laitos ja hallitus (esimerkiksi Tilastokeskus, Ulosottolaitos ja Opetushallitus). Keskukset voivat kuitenkin olla myös yksityisiä toimijoita (Esitystaiteen keskus), joten sana ei kerro yhtä täsmällisesti kohteestaan kuin virasto. Viime aikoina keskus-loppuisia nimiä on annettu myös virastojen alaorganisaatioille tai keskus-loppuiset organisaatiot ovat yhdistyneet osaksi toista organisaatiota (esimerkiksi opetusalan kehitysyhteistyön osaamiskeskus, paikkatietokeskus). Tällöin nimen perusteella on yhä hankalampi päätellä, mikä on nimen kohteen asema. Alaorganisaatioiden nimet on suositeltavaa kirjoittaa pienellä alkukirjaimella ja käyttää niissä keskuksen sijaan alaorganisaatioon viittaavia jälkiosia kuten yksikkö ja osasto.

Jälkiosia ei pidä käyttää yleiskielisestä merkityksestä poiketen, sillä se aiheuttaa helposti epätietoisuutta nimen kohteesta. Esimerkiksi Tulvakeskus ei ole valtion virasto tai konkreettinen laitos, johon toiminta on keskittynyt. Sen sijaan se on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka ennustaa ja varoittaa tulvista. Jos kyse ei ole lainkaan organisaatiosta, sopisi nimen jälkiosaksi paremmin palvelu kuin keskus.