Ilmaustyyppi me mennään merkityksessä ’menemme’ on tavallinen mutta ei yleiskielen suosituksen mukainen.
Sen sijaan
lähdetään on
käskymuotona yleiskielinen. Sen rinnakkaismuoto
lähtekäämme on vanhahtava tai runollinen.
• Puhekielessä ja puhekielisessä kirjoittelussa passiivimuotoista verbiä käytetään monikon 1. persoonan muotona:
Me ostettiin eilen tabletti.
– Yleiskielessä: (Me) ostimme eilen tabletin.Välillä on hyvä pohtia, halutaanko me todella kuulua ammattiliittoihin.
– Yleiskielessä: Välillä on hyvä pohtia, haluammeko (me) – –.
• Sama verbimuoto on käytössä yleiskielessäkin monikon 1. persoonan käskymuodossa, jonka vanhahtava tai juhlallisen sävyinen vaihtoehto on lähtekäämme-tyyppinen.
Lähdetään kaikki mukaan taloustalkoisiin!
Hiljentykäämme kunnioittamaan onnettomuuden uhrien muistoa.
Tehkäämme hyvää ja olkaamme tarkkana.
Lähdetään-tyyppistä muotoa käytetään usein esimerkiksi ohjeissa mutta myös mm. kuvailevissa teksteissä merkkinä siirtymisestä toiseen aiheeseen tai toiseen käsittelytapaan.
Tarkastellaan vielä esimerkkiä sivulta 12.
Katsotaan lopuksi kertolaskuja.