Siirry sisältöön

Yksikkö vai monikko: seuraavan vai seuraavien viiden vuoden ajan?

Ohje lyhyesti

Sekä yksikkö (seuraava) että monikko (seuraavat) ovat seuraavanlaisissa ilmauksissa mahdollisia; merkitysero on vähäinen:

seuraavat viisi vuotta
viisi seuraavaa vuotta

Koko ohje

• Yksikkömuotoiseen lukusanaan liittyvä ilmaus on yksikössä:

viisi viimeistä kilometriä
kuudelle parhaalle hiihtäjälle

Lukusanailmauksella voi olla edellään adjektiivimäärite (sanajärjestyksestä ks. erillistä ohjetta kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa). Sellaiset järjestystä ilmaisevat adjektiivit kuin edellinen, seuraava, (viimeksi) kulunut, ensimmäinen, viimeinen ovat joko yksikössä (seuraavan viiden vuoden aikana) tai monikossa (seuraavien viiden vuoden aikana). Vastaavasti käytetään pronomineja tämä ja nämä.

Yksikkö (ajanjakson tms. luonnehdinta kokonaisuutena)

Nämä innovaatiot mullistavat seuraavan viiden vuoden aikana ihmisten työ- ja pelirutiinit. 

Erän ensimmäisellä viidellä minuutilla ei tehty maaleja.

Kulunut 10 vuotta on ollut toimialalla vilkas.

Toivon, että edes tämä kolme vuotta menee ilman sisäilmaongelmia.

Monikko (luonnehdinta eritellen)

Kiinan lentokoneiden määrä kolminkertaistuu seuraavien 20 vuoden aikana.

Suomi on viimeistellyt edellisissä kuudessa karsintapelissä vain kolme maalia.

Kuluneet 40 vuotta sisältävät monia hienoja hetkiä sekä menestyksekkäitä vuosia.

Nämä kolme vuotta menivät uskomattoman nopeasti.

• Yksikön ja monikon vaihtelu on tyypillistä myös sellaisille lukumäärää luonnehtiville adjektiiveille kuin runsas, vajaa, reilu, täysi, pyöreä, huikea, vaivainen. Perusmuodossa monikko on tavallisempi, muissa sijoissa taas yksikkö:

Perusmuodossa monikko tavallisempi

Joulutervehdyksiä postitettiin runsaat 50 miljoonaa.

Koiraveroa perii enää reilut kymmenen kuntaa.

Vaivaishiiri on suomen pienin hiiri. Se painaa vaivaiset 20 g.

Vasta runsas kymmenen vuotta sitten joen lohikanta alkoi elpyä.

Parisuhteita rekisteröitiin maaliskuussa reilu sata.

Muissa sijamuodoissa yksikkö

Auringon fuusioenergian tuotanto loppuu runsaan viiden miljardin vuoden kuluttua.

Hyvällä tuurilla lennot Vilnaan voi saada reilulla sadalla eurolla.

On turhaa odottaa bussia 15 minuuttia vaivaisen seitsemän kilometrin matkan takia.

Muunlaiset kuin järjestystä tai lukumäärää luonnehtivat määritteet ovat tavallisimmin monikossa:

Matkan tekoon meni kauemmin kuin luvatut kolme tuntia.

Kyseiset kolme alueellista toimitusjohtajaa johtavat alueitaan.

Työryhmän mietintöön liittyvässä eriävässä mielipiteessä on edellä mainituista kahdesta vaihtoehdosta poikkeava kolmaskin vaihtoehto.

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta