Muutamia vokaaliloppuisia sananmuotoja äännetään yhtäjaksoisessa yleiskielisessäkin puheessa eri tavalla kuin kirjoitetaan. Niiden loppu nimittäin nivoutuu äännettäessä seuraavan konsonanttialkuisen sanan tai liitteen (-kin, -kaan, -kään, -pa, -pä, -han, -hän) kanssa yhdeksi niin, että tuo konsonantti ääntyy pitkänä, ”kahdentuneena”. Kirjoitusasussa on kuitenkin vain yksi konsonantti.
Tällaisia erityisiä sananmuotoja on esitetty seuraavassa taulukossa:
Kirjoitusasu Ääntöasu
Muototyyppi sanopas, tulepas
otapas, viepäs
sanohan, tulehan
sano se, tule tänne[sanoppas], [tuleppas]
[otappas], [vieppäs]
[sanohhan], [tulehhan]
[sanos se], [tulet tänne]yksikön 2. persoonan imperatiivi älä sanokaan
ei lähde pois[älä sanokkaan]
[ei lähdep pois]kieltomuodot Voiko se tulla tänne? [tullat tänne] A-infinitiivi
(verbin perusmuoto)Minullekin tuli kirje!
Viedään äidille tämä kirja![minullekkin]
[äidillet tämä]-lle- eli allatiivimuoto runsaasti väkeä [runsaastiv väkeä] -sti-loppuiset sanat Tulenko sinnekin? [sinnekkin] -nne-loppuiset sanat ei perhekään mukana
eläkeläinen
kirjekuori[perhekkään]
[eläkelläinen]
[kirjekkuori]e-loppuiset sanat,
jotka taipuvat kuten perhe, myös yhdyssanan rajalla
Kun kyseisenlaisen sananmuodon jäljessä on vokaalialkuinen sana, ääntämyksessä on yleensä eräänlainen katkoäänne (eli ns. glottaaliklusiili):
anna olla [anna’ ’olla]
perhe-elämä [perhe’ ’elämä]