Siirry sisältöön

Lähdeviitteet

Ohje lyhyesti

Lähdeviite on tekstissä oleva viittaus julkaisuun tai muuhun lähteeseen, josta esitetty tieto on peräisin.

Lähdeviite siis kertoo tekstin lukijalle esimerkiksi sen, keneltä lainattu tai referoitu ajatus on alkujaan peräisin. Esimerkiksi tekstissä oleva lyhyt viite (Virtanen 2011) osoittaa, että sen yhteydessä esitetty tieto perustuu Virtasen vuonna 2011 ilmestyneeseen teokseen. Yksityiskohtaiset tiedot kyseisestä teoksesta löytyvät tekstin aakkosellisesta lähdeluettelosta tai joissain tapauksissa esimerkiksi ala- tai loppuviitteistä.

Viittaus alkuperäiseen tiedon lähteeseen on merkittävä, olipa kyseessä suora lainaus tai referoitu katkelma. Tieteellisessä tekstissä ja opinnäytteissä lähdeviitteet on merkittävä tarkasti sivunumeroita myöten, mutta muissa julkaisuissa saattaa riittää myös esimerkiksi kirjoittajan tai julkaisun nimen mainitseminen.

Lähdeviitteiden merkintään on eri aloilla erilaisia tapoja. Yhdessä julkaisussa tulee kuitenkin noudattaa johdonmukaisesti vain yhtä merkintätapaa. Tässä ohjeessa esitellään joitain yleisiä lähdeviitteiden merkintäteknisiä seikkoja.

Ohjeen osat ovat seuraavat:

Koko ohje

Lähteet voidaan merkitä itse tekstiin, alaviitteeksi sivun alalaitaan tai luetteloksi tekstin loppuun. Eri maissa noudatetaan erilaisia käytäntöjä, ja eri aloilla on omia vakiintuneita tapojaan. Tavallisesti kustantaja tai julkaisija antaa julkaisua varten ohjeet siitä, kuinka lähteet ja viitteet halutaan siinä merkittäväksi. 

Mitä viitteeseen merkitään?

Referoidun tai lainatun teoksen lähdetiedot merkitään tekstissä kaarisulkeisiin. Tällaisen tekstiviitteen merkintätavat saattavat vaihdella tarkoituksen ja tekstilajin mukaan. Lähteestä voidaan merkitä tekijän sukunimi, teoksen ilmestymisvuosi ja referoidun tai lainatun kohdan sivunumerot. Vuosiluvun ja sivunumeron välissä voi käyttää joko kaksoispistettä tai pilkkua; mahdollinen on myös lyhenne s. (sivu):

(Virtanen 2001)

(Virtanen 2001: 201) ~
(Virtanen 2001, 201) ~
(Virtanen 2001 s. 201) ~
(Virtanen 2001, s. 201)

Joskus merkitään lisäksi teoksen nimi:

(Paikkala, Se tavallinen Virtanen, s. 201)

Mihin piste?

• Jos kirjoittaja referoi tai lainaa tekstissään samaa lähdettä enintään yhden virkkeen verran, piste tulee sulkeisiin merkityn lähdeviitteen jälkeen. Referoitu tai lainattu jakso ja viite sisältyvät siis samaan virkkeeseen:

Tuon ajan teksteille oli ominaista korostaa vapaalla olemista ja työstä irtautumista (Salmi 2000: 214–215).

Sulkeisiin tuleva viiteosa voi myös olla pelkkä vuosiluku ja sivunumero, jos tekijän nimi on jo tekstissä mainittu. Jos viitataan koko teokseen, sen ilmestymisvuosi riittää viitteeksi. Viite sijoitetaan tekstiin viittaamisen kannalta selvimpään paikkaan:

Myös Virtanen (2001) ja Hankala (1994) perustavat esityksensä toimitustyön oppikirjoihin.

• Jos kirjoittaja referoi tai lainaa tekstissään samaa lähdettä useamman virkkeen verran, lähdeviite merkitään omaksi kokonaisuudekseen sulkeisiin. Piste tulee tällöin viitteen perään ennen suljetta:

Toisen maailmansodan jälkeen sanomalehdet joutuivat kilpailemaan lukijoista runsastuneen aikakauslehdistön kanssa. Uudessa tilanteessa kuvat olivat tärkeä kilpailukeino. (Mervola 1995: 266.)

Yhdenkin virkkeen jälkeen viite tulee omaksi kokonaisuudekseen, jos virke on huutomerkkiin, kysymysmerkkiin tai kolmeen pisteeseen päättyvä suora lainaus:

”Iloitkaa aina Herrassa!” (Fil. 4:1.)

Teoksia tai tekijöitä on monta

• Kun samassa kohdassa on käytetty lähteenä useampaa teosta, lähteet erotetaan toisistaan puolipisteellä tai pilkulla:

(Virtanen 2001: 26–28; Karma 2003: 125.)
~
(Virtanen 2001: 26–28, Karma 2003: 125.)

Jos samassa kohdassa käytetyt lähteet koskevat eri asioita, ne voi merkitä erotellen esimerkiksi näin:

Asiasta on esitetty sekä puoltavia kantoja (Virtanen 2001: 26) että vastustavia näkemyksiä (Miettinen 2012: 3).

• Kun teoksen tekijöitä on kaksi tai kolme, mainitaan viitteessä molemmat tai kaikki nimet. Nimet voi erottaa toisistaan ajatusviivalla tai &-merkillä:

(Heikkinen–Lehtinen–Lounela 2005)
~
(Heikkinen & Lehtinen & Lounela 2005)

Jos tekijöitä on enemmän, on mahdollista joko mainita vain ensimmäinen tai luetella kaikki. Ensimmäisessä tapauksessa muut jäävät maininnan ym. varaan. Etenkin tieteellisissä teksteissä käytössä on myös merkintätapa & al. tai et al.:

(Virtanen ym. 2001) ~ (Virtanen & al. 2001)

Varsinkin kun tekijöitä on monta, voidaan viittauksena käyttää teoksen nimeä:

(Iso suomen kielioppi § 1724)

Alaviitteet

Joskus lähde tai kommentti esitetään ala- tai loppuviitteessä. Viitteet merkitään juoksevasti numeroilla tai joskus asteriskilla eli tähtimerkillä. Tällaistenkin viitteiden merkintään on eri aloilla käytössä omanlaisiaan tapoja.

Jos viite koskee esimerkiksi yksittäistä sanaa, viitteen järjestysnumero tulee yleensä kiinni siihen (a). Jos viite koskee yhtä virkettä, viitenumero tulee tavallisesti ennen virkkeen lopun pistettä (b), mutta toisen käytännön mukaan pisteen jälkeen (c). Vaihtoehto (b) vastaa tekstiviitteiden merkintätapaa (ks. edeltä), ja vaihtoehto (c) taas perustunee siihen, että pisteen jäljessä viitenumero erottuu muusta tekstistä selvemmin kuin pisteen edellä. Molemmat ovat kuitenkin mahdollisia merkintätapoja.

a) Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva preerikko¹ on oravan sukuinen jyrsijä.

b) Monet muut eläinlajit käyttävät preerikoita ravintonaan ja hyödyntävät niiden kaivamia tunneleita².
~
c) Monet muut eläinlajit käyttävät preerikoita ravintonaan ja hyödyntävät niiden kaivamia tunneleita.²

__________

¹ Entinen nimitys on preeriakoira.
² https://www.korkeasaari.fi/tunnelityomaa-korkeasaaressa-uudet-preerikot-kaivavat-kotiaan/

Tekstissä tulee käyttää johdonmukaisesti yhdenlaista merkintätapaa.

Jos viitteitä on vähän, näkee ala- tai loppuviitteen merkkinä käytettävän joskus myös asteriskia (ks. ohjetta Asteriski eli tähtimerkki kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa).

Lisätietoa toisessa ohjeessa

Asiasanat

Anna palautetta tästä ohjeesta